55 vuotta sitten Suomessa kohistiin jumalanpilkkakysymyksen takia. Kohinan synnytti Hannu Salaman kirjassa ”Juhannustanssit” ollut kohta jossa Jeesusta ivattiin. Silloin tuo kohta loukkasi jopa ev.lut.kirkon silloista johtoa aina arkkipiispa Martti Simojokea myöten. Asia oli erilainen mutta sillä on yhteys Päivi Räsäseen nyt kohdistuvassa tutkinnassa. Kyse on siitä, saako Suomessa enää kirjoittaa tai puhua julkisesti siitä mitä Raamattu asioista sanoo. Räsänen on julkisesti kirjoittanut ja ihmetellyt lähinnä oman kirkkokuntansa ja eduskunnan lainsäätäjien suhtautumista homoseksuaalien asiaan. Räsänen ei ole keksinyt sanomiaan omasta mielikuvituksestaan vaan mielipiteiden takana on Raamattu, jota hän on julkituonut. Räsänen ei ole uhannut homoseksuaaleja kansalaisoikeuksien rajoituksilla tai muulla vainolla. Onko Raamattu siis nyt siinä asemassa, että se pitäisi kieltää koska sen sanoma loukkaa homoseksuaaleja? Pitäisikö Raamattuun uskovien kristittyjen nyt esittää olevansa vainoa kärsivä kansanryhmä koska homoseksuaalien ja monien heihin liittyneiden kanta Raamattua kohtaan vainoaa puolestaan heidän uskoaan?


Räsäsen tapauksessa valtakunnansyyttäjän ratkaisu penkoa vuodelta 2004 olevaa asiaa on kummallinen. Poliittisen historian professori Markku Jokipii totesi 4.11. Uusi Suomi nettijulkaisulle: ”En kyllä ihmettele, jos monien oikeustaju on koetteilla tätä näytelmää seuratessa. Minulla on vaikeuksia hahmottaa, mikä on se painava yhteiskunnallinen peruste, joka sai valtakunnan syyttäjän tarttumaan tähän asiaan, josta poliisi jo aiemmin oli päättänyt olla aloittamatta esitutkintaa.”


Asia liittyy kristityn oikeuksiin käyttää sanan- ja uskonnonvapauttaan. Aikooko valtakunnansyyttäjä ja oikeuslaitos kaventaa näitä oikeuksia entisen N-liiton tai DDR:n tasolle? Pitääkö asian takana oleva Raamatun sana editoida ja poistaa sieltä kaikki se mikä ”loukkaa” mitäkin kansanryhmää? Juhannustanssit kirja on edelleen saatavilla, ryhtyykö syyttäjä tutkimaan siinä esiintyvää samoin perustein koska se loukkaa ”Raamattuun uskovat kristityt” nimellä tunnettua kansanryhmää? Pitääkö koko Raamatusta tehdä kielletty kirja? Kun monet suomalaiset poliitikot ja virkamiehet haluavat näyttää esimerkkiä Euroopalle ja muulle maailmalle kuinka Suomi on muiden seurattava esimerkkimaa ihmisoikeuksissa ja maailman pelastamisessa, niin tässäpä mainio uusi aihe.


Tähän asiaan liittyy monia muitakin näkökantoja. Lopulta tällaisesta hengellisten ja maallisten asioiden sekoittamisesta syntyy hyvin pahanmakuinen keitos jota edes valtakunnansyyttäjä ei halua. Hänen julkitulonsa kärjistää eri osapuolten tunteita vain lisää. Toisenlainen ulostulo, esim. maltillinen ilmoitus hengellisen ja maallisen eroista toimisi aivan toisin. Mukaan voidaan vetää myös kysymys yksilön perusoikeuksista johon kuuluu kiinteästi uskonnon harjoitus. Räsäsen kirjoitukset ja twiitit eivät ole sen kummempia mitä kaikki muukin sallittu kritiikki yhteiskunnassa. Jos Raamattuun uskovat kristityt eivät lähettele tutkintapyyntöjä koskien jatkuvasti heitä kiusaavaa raamattukritiikkiä ja Raamatun halventamisesta, kyllä myös homoseksuaalien ja yleensä Raamattua vastustavien pitäisi kestää heidän uskomuksiinsa (ei niinkään heihin henkilöinä) suunnattu kritiikki!


Juhani Aitomaa (Näkökulma -lehti marraskuu 2019, pääkirjoitus)